lauantai 7. helmikuuta 2009

Pressiklubista

Katselin illalla Pressiklubia. Tuli jotenkin ällö olo. Tuntui kuin studio olisi ollut täynnä inhottavia ihmisiä, sattumoisin miehiä kaikki. Halla-aho istui hyytävännäköisenä Putinin silmineen. Hänen päänahkaansa himoitsivat Salmén ja Saska, Ruben yritti pitää järjestystä epäonnistuen siinä. Pelottaviahan sen Halla-ahon jutut ovat. Onneksi oikeusviranomaiset saavat harkita, ovatko ne pelkästään pelottavia vai suorastaan toisten ihmisten henkeä uhkaavia. Mitä ihminen on jäänyt vaille silloin, kun häneen kasvaa tuollainen viha?

2 kommenttia:

  1. Ehkä kannattaisi lukea Halla-ahon blogia ennen kun uskoo toimittajien väitteitä.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän minä sitä olen lukenut. Ei nämä maahanmuuttoasiat taida olla kovin yksinkertaisia muutenkaan. Tänään juuri lehdessä oli juttu siitä, että Espanjan Aurinkorannalle tarvitaan suomalainen lukio eli suomalaiset mielellään myöskin asuttavat muita maita, mutta vaativat sinne oman kielistä lukiota. Maassa maan tavalla luulisi koskevan myös suomalaisia.

    VastaaPoista