lauantai 21. helmikuuta 2009

Pakastesei pinaattikeiton alla




Lauantailounaaksi paistoin uunissa pakasteseitä valmiin pakastepinaattikeiton alla. Kalan leikkasin neljään osaan, jotka pyörittelin kananmunassa ja korppujauhossa, jonka olin maustanut suolalla ja valkopippurilla. Kalapalat vuokaan ja pinaattikeitto päälle. Paistoin 200 asteessa n. tunnin. Salaatiksi tein yksinkertaisesti: jäävuorisalaattia ja punaista paprikaa suikaleina, mauksi ja samalla kastikkeeksi 3-4 rkl kartanopikkelsiä. Jäävuorisalaattia löysin alle kipurajani eli 2 euroa/kilo ja paprika oli alle kipurajan eli alle 3 €/kg. Kartanopikkelsi puolestaan ei ollut alle kipurajan, mutta sitä käytetään niin vähän kerralla, että menköön. Karmea moka minulla kävi pakastesein kanssa. En tutkinut pakkausta tarkemmin ennen kuin kotona. Kyseinen Findus-seiti on pyydystetty pohjoiselta Atlantilta ja pakattu Kiinassa. Yäääh!!!!! Tämän lisäksi seiti oli pakattu ensin muovipussiin ja sitten perinteiseen pahvipakettiin. Turhaa muovia taas kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti