sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Ensimmäinen sadonkorjuu suoritettu


Tämä hetki saa kaikki ikiaikaiset naarasemohamsterivietit heräämään: itsekasvatetun sadon korjuu (oli se nyt miten pientä tahansa). Raparperi, ruohosipuli ja lipstikka ovat hyvän kevään ansiosta jo ahkeroineet ja tuottaneet höystöä pöytäämme. Huomenna leivon raparperimuffinsseja (Ilta-Sanomien ohje) ja keitän raparperikeittoa. Lipstikka pääsee soppamausteeksi. Tästä tämä lysti alkaa ja kestää lokakuun loppupuolille.

Toukokuinen lomanpätkä

Hei taas! Tämä blogisti oli kuuden päivän mökkilomasella. Ei tietokonetta, ei sähköpostia, ei kännykkäpuheluja vaan linnunlaulua ja patteriradion kuuntelua. Kamera sentään oli mukana ja kuvassa on meidän kuistille kirjosiepon ilmastointiteippirullaan rakentama pesä.

torstai 21. toukokuuta 2009

Kevätkollaasi, ensimmäiseni


Ihana viikko: ukko mökillä, akka töissä ja ostanut valmiita eineksiä. Tänään vähän napsin kevätkuvia ja harjoittelin Picasan kollaasintekoa.

torstai 14. toukokuuta 2009

Kalkkunasalaatti

Pakastimen uumenista löytyi kalkkunanfileleikkeleitä àla naturell. Kohta loppuu meiltä näiden herkkujen syöminen, koska kauppamme on lopettanut 50 %:n alennuksella päiväysumpeenmenneiden tuotteiden myynnin. Alennusta tulee enää 30 %, joten nämäkin leikkeet ovat meidän budjettiimme liian kalliita. Uhrasin ne viimeiset salaattiin.



4 kpl kalkkunaleikkeitä
soijakastiketta, sitruunanmehua, yrttisuolaa, valkopippuria
Paista fileet öljyssä kypsäksi mausteiden kanssa, laita jäähtymään leikkuulaudalle.
jäävuorisalaattia
2 tomaattia
1 dl pakasteherneitä, kypsennä hiukan mikrossa
puoli punaista paprikaa
1 kermaviili
1 omena
sitruunamehua
rouh.maustepippuria, suolaa
Suikaloi vihannekset haluamallasi tavalla, asettele salaattikulhoon, lisää herneet ja haarukkapaloiksi leikellyt kalkkunapalat. Raasta omena, sekoita se kermaviilin, sitruunamehun ja mausteiden kanssa ja sekoita salaattiin.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Johan tästä soppa syntyi!


500 g peruna-sipulisekoitusta
200 g herne-maissi-paprikaa
200 g parsakaalia
300 g kesäkurpitsaa
lihaliemikuutio
vettä tarpeen mukaan
yrttisuolaa, mustapippuria, paprikaa, chili explosionia
10 kpl juustonakkeja
1 prk ruskeita papuja suolavedessä
jotain tuoretta vihreää
Kiehauta vesi lihaliemikuution ja mausteiden kanssa. Lisää pakastekasvikset. Keitä kypsäksi ja soseuta sauvalla. Lisää nakit pilkottuina ja pavut valutettuina. Keitä 5 min. ja lisää vihreät.
Tästä tuli, vaikka itse sanonkin, tosi hyvää keittoa. Jos nakit jättää pois, niin sopii kasvissyöjällekin.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Kevät kiirehtien keikkuvi


Huomasin, että en ole kirjannut tänne aikoihin mitään ajatuksia tai mietintöjäni. Se johtuu kiireestä ja liiasta työstä. Elämän leppoistaminen on viime aikoina jäänyt kovin heppoiseksi. Eilen onnellistutin itseäni ostamalla kirjan: KERÄILIJÄN AARTEET, Arabian kahvikuppeja ja mukeja. En kylläkään ole keräilijä, mutta minusta on mukava tutkailla vanhoja astioita kirppiksillä ja tietysti voihan niitä joskus alkaa ostelemaankin.
Kirjakaupan alehyllyllä oli kolmella eurolla Jyrki Laineen kirja: VALOISIN MIELIN KOHTI KESÄÄ. Kirja taitaakin olla hyvinkin kolmen euron arvoinen. Tässä pätkä siitä:
"Katsoin kaikkea, mikä minulla on mukanani.
Huomasin, että kannan mukanani paljon
tarpeetonta, raskasta, ikävää, asioita, joita en enää
tarvitse. Heitän ne pois, niin kuin vanhat esineet,
joiden aika on tullut lähteä luotani.
Onhan niinkin, että huolimatta siitä, kuinka hyvin
täytän kaikki ne normit, joilla minua tahdotaan
arvioida, omistan oman kevääni siinä kuin muutkin.
Kukapa kieltää minua arvioimasta itseäni omine
asteikkoineni?
Tänään, kun ensimmäiset kevään kukat ovat
puhjenneet, ymmärsin jotakin tärkeätä: ei ole
kysymys vain siitä, että tekee niin kuin sanotaan;
että tilit ovat kunnossa; että on hyvä työihminen.
Kukat kertovat jostakin, joka on syvempää,
tärkeämpää, perustavampaa. Ne kukat muistuttivat
minulle, että itsensä voi hukata melkein kokonaan
muiden keksimään maailmaan. Oli hyvä, että näin
ne kukat."
Taas kerran päätän nauttia keväästä ja kesästä täysin rinnoin ja innoin. Miten ihmeessä se aina livahtaa melkein huomaamatta ohi? Ihan niin kuin koko elämäkin?

perjantai 8. toukokuuta 2009

Broiskun reidet koipineen

Nopeaa, halpaa ja hyvää!
Ennen vanhaan broileri oli harvinaissunnuntaiherkkuruokaa ja nykyisin se on aika lailla arkiruokaa. Meillä ainakin se on korvannut nautasikajauhelihaa ja makkaraa. Broiskusta voi tehdä ne samat laatikot, keitot ja kastikkeet kuin jauhelihasta ja makkarastakin. Jos ei niiden valmistukseen aina ota kerma- ja juustopurkkia esiin, niin kovan eläinrasvan saanti vähenee melkoisesti. Nämä koivet olivat naturelleja, joten sain itse maustella niitä ja tulos on kyllä ihan muuta kuin niistä punaisen mössön koivista saa.

Marinadi:
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl soijakastiketta
pari humpsautusta currya
1 - 2 tl rouh. mustapippuria
yrttisuolaa
tuoretta rosmariinia uskalluksen mukaan

Sekoita marinadi. Puhdista rämmäleet reisikoivista, poistin nahkaa päältäkin niin, että jätin vähän reunoille maun antajaksi. Voitele marinadin hyvin broiskujen päälle ja paista sitten kypsäksi ja kauniiksi 175 asteessa.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Famun murupiirakka, Farmors smulkaka



Selailin ex-anoppivainaani eli meidän famun reseptikokoelmaa ja löysin tällaisen "smulkakan" reseptin, jonka famu oli kirjoittanut ruutupaperille tutulla käsialallaan ruotsiksi. Mittayksikkönä on nostalgisesti kahvikuppi eli kaffekopp.

3 kkp vehnäjauhoja

0,5 kkp perunajauhoja

1 kkp sokeria

3 tl leivinjauhetta

0,5 kkp sulatettua rasvaa

1 muna

4-5 dl omenasosetta, kanelia, sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää rasva ja viimeiseksi muna. Painele 3/4 osaa muruseoksesta voidellulle piirakkavuoalle, levitä omenasose päälle, mausta kanelilla ja sokerilla maun mukaan, ripottele loppu muruseos päälle. Paista 175 asteessa 30 - 40 min. Minä söin sen rasvattoman vaniljajogurtin kanssa, jäätelö on tietysti hyvää ja vaniljakastike tms.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Uusi elämä näille



Esittelen jo nyt etukäteen, mitä näistä tulee, jotta minun on pakko alkaa toteuttamaan hyvää aikomustani. Mökillämme on kaksi rottinkituolinromua, joiden istuinpehmusteet ovat todellakin täysinpalvelleita. Aion tehdä näistä uudet: vanha lastentäkki, jostain kierrätyksenä tullut verhokappa, joka on karmeanvärinen, mutta niin hyvää kangasta, etten ole raskinut heittää sitä pois. Se ei ikävä kyllä riitä kokonaan, joten laitan toisen vanhan verhon taustakankaaksi. Työ on aloitettava täkin pesemisellä, sillä se haiskahtaa mökiltä.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Luonnon ihmeet ja kirppisten ihmeet

Terveisiä vappumökiltä. Sielllä oli ihanaa. Luonto antoi meille runsaasti näytöksiään, ei tullut televisiota, tietokonetta eikä blogiakaan ikävä. Lammessamme oli menossa kaksikerroksisten sammakoiden hulinat ja kyllä ne paljon kutua saivatkin aikaiseksi. Telkkä- ja sorsapariskunta uiskentelivat pienessä lammessamme. Kärppä käppäili myyräjahdissa (kuten myös mieheni), mikä oli aivan oikein niille omenapuusyöpöille. Löysimme kaksi oravanpoikasta, joilla ei ollut vielä silmätkään auki, makaamassa maassa. Ne olivat joko pudonneet tai emo oli siirtämässä niitä pesästä toiseen. Pelästyimme ensin, että ne ovat orporaukkojat, jotka ovat pudonneet pesästä, mutta emo ilmaantui vihaisena meitä käskemään pois, joten homma oli ilmeisesti hanskassa. Lauantai-iltana lampemme yllä viuhahteli lepakko moneen kertaan. Liiteriimme oli mustarastas tehnyt pesän niin matalalle, että se on nyt sitten kaikkien näkyvillä, neljä vihreätä munaa, joiden kuoriutumista on nyt mukava odotella. Tarkoitukseni oli ottaa hienoja kevätkuvia ja jakaa tunnelmia blogissani, mutta kamera taas unohtui matkasta.



Toimme mökiltä pois neljä arabian kahvikuppia ja maitokannun koristamaan vaihteeksi keittiötämmekin. Asetin ne keittiönkaappimme päälle. Kaapin olemme ostaneet kerran kirppikseltä aivan surkeankuntoisena 20,00 eurolla. Mieheni näki siinä mahdollisuuksia ja myös toteutti ne. Maitokannu on perintötavaraa ja kahvikupit olen ostanut kirppikseltä kauan sitten erittäin edullisesti. Kahvikupit ovat varmaan ihan tavallisia arkikuppeja, mutta en ole tavannut niitä myynnissä missään, enkä tiedä onko niillä jokin nimi.