Huomasin, että en ole kirjannut tänne aikoihin mitään ajatuksia tai mietintöjäni. Se johtuu kiireestä ja liiasta työstä. Elämän leppoistaminen on viime aikoina jäänyt kovin heppoiseksi. Eilen onnellistutin itseäni ostamalla kirjan: KERÄILIJÄN AARTEET, Arabian kahvikuppeja ja mukeja. En kylläkään ole keräilijä, mutta minusta on mukava tutkailla vanhoja astioita kirppiksillä ja tietysti voihan niitä joskus alkaa ostelemaankin.
Kirjakaupan alehyllyllä oli kolmella eurolla Jyrki Laineen kirja: VALOISIN MIELIN KOHTI KESÄÄ. Kirja taitaakin olla hyvinkin kolmen euron arvoinen. Tässä pätkä siitä:
"Katsoin kaikkea, mikä minulla on mukanani.
Huomasin, että kannan mukanani paljon
tarpeetonta, raskasta, ikävää, asioita, joita en enää
tarvitse. Heitän ne pois, niin kuin vanhat esineet,
joiden aika on tullut lähteä luotani.
Onhan niinkin, että huolimatta siitä, kuinka hyvin
täytän kaikki ne normit, joilla minua tahdotaan
arvioida, omistan oman kevääni siinä kuin muutkin.
Kukapa kieltää minua arvioimasta itseäni omine
asteikkoineni?
Tänään, kun ensimmäiset kevään kukat ovat
puhjenneet, ymmärsin jotakin tärkeätä: ei ole
kysymys vain siitä, että tekee niin kuin sanotaan;
että tilit ovat kunnossa; että on hyvä työihminen.
Kukat kertovat jostakin, joka on syvempää,
tärkeämpää, perustavampaa. Ne kukat muistuttivat
minulle, että itsensä voi hukata melkein kokonaan
muiden keksimään maailmaan. Oli hyvä, että näin
ne kukat."
Taas kerran päätän nauttia keväästä ja kesästä täysin rinnoin ja innoin. Miten ihmeessä se aina livahtaa melkein huomaamatta ohi? Ihan niin kuin koko elämäkin?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti