tiistai 21. huhtikuuta 2009

Kolesterolinlaskusalaatti


Mieheni tuli eilen lääkärinvastaanotolta ja sanoi, että voisinko alkaa laittamaan sellaista ruokaa, että kolesteroli laskee. Hänellä siis ensimmäistä kertaa todettiin kohonneet arvot. Vähän hämmennyin hänen toivomuksestaan, koska omasta mielestäni olen jo kauan ottanut monessa asiassa huomioon kolesteroliasiat, koska itselläni on ollut aika hyvin kohonneet arvot + lääkitys päällä. (no, sitä ei ehkä ole huomattu, kun se on ollut minulla)
Päätin kuitenkin tänään tehdä oikein oikeaoppisen sydänystävällisen päivällisen. Keitetyt kuoriperunat, uunissa kypsennetty lohi ja kuvassa oleva salaatti, johon sisältyy:
jäävuorisalaattia
tomaattia
avokadoa
pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä, herneenversoja
oliiviöljyä ja sitruunamehua kastikkeeksi mustapippurin kera
Muuta vikaa tässä ruoassa ei ole kuin hinta. Onneksi lohta oli pakastimessa 50%:n lapulla ostettuna ja jäävuorisalaatti oli erikoisen halpaa tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti